maanantai 23. heinäkuuta 2007

Hapatusta

Mikähän siinä on, että ei osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mutta vastapainoksi aivot jumittavat kuitenkin samassa mutakuopassa?


Viime maanantaina marssin (tai pikemminkin juoksin Esplanadin viehättävän hajun innoittamana) Menitaan. Tarkoitus oli ostaa syntymäpäiväksi itselle lankaa Clessidroihin ja Baijerilaisiin, olinpa päättänyt oikein olla kursailematta. Ja mitä vielä! Kun olin iskenyt silmäni tuohon Fortissima Sockan punaiseen sävyyn, ei edes Regia silkin pehmeys kiinnostanut. Ostin siis hyllyn tyhjäksi tyytyen toteamaan, että ihan turhaan se tiikerikin itseään pesee, eivät ne raidat katoa.


Ai miten niin pitää tehdä edes yhdestä mallista yksi sukka valmiiksi ennen uuden kokeilemista? Ei voinut millään, kun halusin päästä kokeilemaan ostamiani silmukkamerkkejä ja Clessidra-ohjeessa selvästi lukee "slip marker". Baijerilais-ohjeessa ei lue. Meneekö läpi?

Kaikki käsityöt ovat kuitenkin toistaiseksi jäähyllä. Huomisesta viisaudenhampaan poistosta toipumiseen on nimittäin varattu muuta tekemistä.

3 kommenttia:

hanna_h kirjoitti...

Ihania sukkia, tahtoisin itsekin tehdä nuo kummatkin. En vain tiedä mistä aloittaa..
Hetken piti miettiä mikä alimman kuvan käsityöjäähyn aiheuttaja on, mutta sitten muistin että "aikuisversion" kansikuvahastahan tuo on ;) Oma päiväni jatkuu pian myös samaisen opuksen aiheuttamilla sydämentykytyksillä (piirroskansilla tosin)

iso gnu kirjoitti...

Niinhän nuo on samat kujeet.. tee tuota ja tätä ja sitten onkin monta keskeneräistä. Kyllä nekin kaikki valmistuu enemmin tai myöhemmin.

Tui kirjoitti...

Ihanaa punaista sukkalankaa täällä!

Ihan ilman muutoksia tein toppini, samalla silmukkamäärällä. Mallitilkun toki tein ensin ja kun tiheys näytti vastaavan ohjeen mukaista niin sitten vaan neulottiin rohkeasti ja hyvä tuli. :)