maanantai 22. joulukuuta 2008

Attack of the clones

Olen aina kokenut suurta sympatiaa hullu tiedemies -henkistä science fictionia kohtaan. Vaikka olenkin suuri villan ja kebapin ystävä, tuntuu lampaiden kloonaaminen jotenkin pliisulta ja turhalta - lampaitahan on maailmassa miljoonia. Minua sen sijaan on vain yksi, tai siis oli.


Malli: oma, idea tästä nukesta
Lanka: vartalo & hiukset/7 Veljestä, mekko/Nalle, kengät/Aino
Koukku: vartalossa 4,5, mekossa 3,5, kengissä 5
Sisällä: persuksissa ja raajoissa muovipellettiä tai mitä lienee raetta (Sinooperista), vanhaa lakanaa sekä pumpulia


Pää on virkattu mallilla "pallo" ja hiukset erikseen hatun tapaan, jakauksen paikka lyhennetyin kerroksin, ja ommeltu paikalleen. Periaatteessahan tuohon olisi voinut laittaa vaikka neppareita, jos haluaisi vaihtaa kampausta, mutta en halunnut. Mietin myös lankahiuksia, mutta inspiraatiomallissa oli mielestäni kivointa juuri tuo nuttura niin tälläkin sitten on.



Eniten hermoja rassasi rusetin solmiminen kauniisti, on muuten sävy sävyyn kenkien kanssa.



Kädet ovat pallerot, mikä tuo haasteita vaatteiden valmistukseen. Noista tumpuloista ei nimittäin ihan mikä tahansa hiha mene ohi. Laitoin muovirakeet sukkahoususta askarreltuihin pusseihin, niin eivät tursua ulos matkan varrella. Innoissani olin tunkenut rakeita myös muun muassa nimettömässä olevan laastarin alle, mistä ne seuraavana päivänä putosivat. Rautainen keskittymiskyky olennaiseen siis.



Mekko on virkattu tasona ja selkäpuolella on napit, koska käsien tapaan myös pää on hervottoman kokoinen. Pitäähän tälle nyt voida vaihtaa vaatteita! Muuten mekon olisi toki voinut virkata suoraan nuken ympärille.



Myös tossujen nappi on oikeaoppinen ja avattava, vaikka ne olisikin saanut ehkä paikalleen ilman kiinnitysmekanismia. Ainoa oli muuten yllättävän kiva virkata, olin kuvitellut että se halkeilisi enemmän enkä muistanut, että lanka on noin kaunispintaista. Liian myöhään taas liikenteessä.



Käsin kirjaillut kasvot ovat mielestäni paljon ilmeikkäämmät kuin valmiina ostettavat, vaikka onnistuminen vaatiikiin harjoitusta. Tämä meni ihmeekseni kerralla nappiin ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Nukelle ja etenkin sen ilmeisen päihtyneelle ilmeelle on naureskeltu pitkin sunnuntaita.

Seuraavaksi pitäisi loihtia tälle kavaljeeri, mutta en uskaltanut vielä aloittaa kun en ole varma onko tuo vartaloon käyttämäni väri enää kartalla eikä minulla ole sitä tarpeeksi jäljellä. Lankaa meni vartaloon hieman reilu kerä, nuken mittasuhteita voi hahmottaa tuosta alemmasta kuvasta 7V-keristä, jotka ovat kumpikin lähes täysiä (tummanruskea sekä vaaleampi, musta Nalle on sisältä tyhjä lörö eikä vastaa oikeaa kokoa).


Mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni palkallista joululomaa täydet kaksi viikkoa, alkaen jouluaatosta. Aion käyttää ne klooniani apinoiden.

13 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Onpa ihana!

Hauskaa joulua!

Samma kirjoitti...

Voi ihastus! Hurmaava klooni :)

Mukavaa lomaa!

TeSa kirjoitti...

Hymy on tarttuva. Lokoista joulua sinulle / teille.

merja kirjoitti...

wautsi mikä nukke =D
Hauskaa joulua=)

Cate kirjoitti...

Hei, blogissani on sulle tunnustus, käyhän katsomassa & nappaamassa matkaan! Oikein hyvää joulunaikaa!

david santos kirjoitti...

Brilliant!!!!
Have a nice day!!!!

Katri kirjoitti...

Ihan näköinen! Ensin luulin että Pikkumyy, mutta sitten vilkaisin profiilikuvaasi..
Ja yllättävän kauniit Aino-tossut.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, ihana! Oletko itse aina yhtä iloisen näköinen kuin kloonisi?! ;-)

essi kirjoitti...

Aivan ihana! Jaksaisipa sitä itsekin väkertää jotain tuommoista :)

Susku kirjoitti...

Onpa aivan suloinen klooni, pistää pakostakin hymyilemään. Klooninhan voi sitten jättää hoitamaan asioita, jos itse tekee mieli vetää vähän lonkkaa. :D

Ultimecia kirjoitti...

Kovasti kiitosta kommenteista! En voi väittää olevani aina yhtä iloinen, mutta näköinen siitä kuulemma tuli että ehkä olisi syytä hymyillä enemmän.

Essi: tuollainen nukke on yllättävän nopea virkata paksusta langasta, montaa iltaa ei mennyt. Varsinkaan kun muodon ja mittojen kanssa ei ole niin tarkkaa, täyttäessä voi vielä muokata lisää.

Susku: hyvä idea, pitää kehitellä vielä puhe tulemaan jostain nauhurista.

Darja kirjoitti...

Erittäin suloinen ja kun on vielä omasta päästä!

Darja kirjoitti...

Haaste Sinulle!
Kurki blogiani!