perjantai 18. tammikuuta 2008

I hate talking to Onslow when he's only wearing a vest

Sisäisen villapaidan Vilma muisti minua blogeissa viime aikoina nähdyllä You make my day -palkinnolla (palkinnolla? tunnustuksella?). Paljon tähän ei voi muuta sanoa kuin kiitos samoin. Sisäinen villapaita oli yksi ensimmäisiä blogeja suosikkilistallani ja luen sekä päivityksiä että vanhempia postauksia innolla. Samaan hönkäisyyn kiitän myös Jattaa edellisen horinan kannustavasta kommentista. Olen vakiovierailija myös sohellusten parissa, joskin oma tuomioni näille upeille aikaansaannoksille ääntyisi todennäköisesti jollain muulla sanalla.

Asiaan tietysti kuuluisi antaa vahingon kiertää, mutta seuraamistani useista kymmenistä blogeista on vaikea valita vain muutamaa. Rajauksen nimissä sanottakoon, että luen sellaisia blogeja, joista saan inspiraatiota toteuttaa näitä omia tuotoksiani, joten mikäli löydät täältä palan itseäsi on hyvin todennäköistä että seuraan tekosiasi. Kiitos siitä!

Ja takaisin studioon. Uhosin viimeksi, etten viitsi joululahjoja neuloa, mutta sen verran lälläri minäkin olen että ylkä on pidettävä lämpimänä.

Malli: Novita Talvi 2007
Lanka: Novita Nalle, reilu 200g
Puikot: Addi 3,5 ja 4 sekä joku lyhyt jämänelonen
Muuta: Hieno tuli, huuhteluaineen jäljiltä pehmeä mutta kuulemma kuuma kuin mikäkin.


Slipari oli ihan viihdyttävä neuloa, mutta voi hevonen että oli kerrankin etukappaleessa enemmän savottaa. Takapuoli sujahti nopeasti vaikka sileää onkin, mutta edessä oli tuo mallineule, joka on kaunis ja pehmoinen sinänsä mutta vie lähemmäs 40 kerrosta kymmeneen senttiin. Yh. Eikä tuota voinut pyörönäkään juuri etukappaleen takia tehdä, mutta kun ylkä löysi väreineen päivineen sellaisen neuletoiveen jonka voi modaamatta toteuttaa niin sitten tehdään. Muistiin on hyvä merkitä, että ympärykseltä kävi koko M, vaikka oikea mitta on vakoiltu Henkkamaukan villatakista kokoa L ja muilla valmistajilla huidellaan yleensä XL:n puolella.

Otsalohkoon käyvän "neulo 1, neulo 1 edelliseltä kerrokselta" -spedeilyn jälkeen oli pakko virkata jotain. Tai siis ensin piti neuloa Snapping turtle -hame, mutta siinä vasta kosahtikin nuppi jääkylmien, jäykkien ja painavien alumiinisukkisten sinkoillessa pitkin pientareita, että luovutin siksi kunnes saan pikkupyörön jostain. Jostain Addilta.


Malli: Filati Handknitting, Summer 2007
Lanka: Novita Nalle Colori
Koukku: 3

Muuta: Pidennetty prostituutioepäilysten välttämiseksi

Tämä hame piti tehdä jo kesällä ja jostain aivan muusta langasta, mutta en suoraansanoen muutakaan keksinyt kun en jaksanut omaa mallia suunnitella. Olen vielä kahden vaiheilla että pingottaisinko vielä pidemmäksi tuota, vaikka tuskin tarvitsee tälle talvelle murehtia. Ei ole ollut kovin villahamekelejä.

Ja jotta voisin makeilla parisuhdeaktiviteeteillä, esittelen ylkän kanssa yhdessä toukopoukoillun sisustuselementin.


Tämä on siis alkujaan Monet'n Rouen Cathedral, joka on muokattu ensin täältä saatavalla ohjelmalla ja printattu 16 A4 -kokoiseksi arkiksi. Sitten leikattiin, kohdistettiin, noiduttiin ja teipattiin kuva kasaan ja laitettiin seinälle. Paljon ei saa Parkinsonintauti vaivata tuota paskarrellessa, mutta kyllä siitä tuli hieno. Kokoa on tietysti hankala hahmottaa ilman sitä kuuluisaa tikkuaskia, mutta korkeutta on noin metri.

Lähikuvassa näkyy hyvin homman idea, eli kuva rakentuu eri kokoisista palleroista. Toinenkin kuva tehtiin, mutta se ei onnistunut yhtä hyvin ja on tällä hetkellä karkotusuhan alla.

Olevinaan pitäisi blogata useammin, niin ei tarvitsisi aina jaaritella. Secret of the Stole II:n ensimmäinen vihje on jo ilmestynyt ja mulla lanka kerimättä.

This is me, leaving the builging.

8 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

Voi apua mikä otsikko :D Miks en ostanu alennuksesta Pokka pitää-pakettia eilen, voi miksi!

Ihana liivi, saa siippa olla ylpeä. Ja pähee hame ;) Nii ja printti-idea on loistava!

Kiitos kiitoksesta myöskin, vallan punastuttaa..

merja kirjoitti...

wow mitä juttuja sul oli! Toi printti idea on kyl itekin pakko koittaa joskus...=)

Anonyymi kirjoitti...

Jee, minäkin tunnistin otsikon!

Hame on kaunis ja liivi upea. Olen vähän kade, sillä minun puoliskoni ei tykkää liiveistä. Sille pitää neuloa hihat kanssa.

Vilma kirjoitti...

Kiitos Ultimecia. Hauska kuulla että joku lukee mun vanhoja postejanikin. Sieltä löytyy kyllä melkoista räpellystä, mikä vain todistaa että ihminen oppii ja kehittyy. :)

Miehekäs slipari ja varmana on lämmin. Toi etukappaleen graafinen ilme on vähän niin kuin rasteroitua pintaa. Hame on mahtava ja sukat kanssa, loistava yhdistelmä.

Kiitos myös printtivinkistä/-linkistä, voi olla että täälläkin paskarrellaan pariskunnan voimin lähiaikoina. Jos siis päästään ton mun Onslown kanssa yhteisymmärrykseen mitä seinälle laitetaan...

Arteeni kirjoitti...

Ihana slipari ja vaude tuota leikkaa-liimaa työtä!!!

WeirdRockStar kirjoitti...

Onpa sulla ylväs ylkä ja komea liivi siinä kuorrutuksena.
Eikä hamokaan hassumpi, ei lainkaan.
Sain itse asiassa inspiksen sun aiemmin bloggaamasta "neat- in- kirosana" hameesta ja uskon että joudun kesäksi heiluttamaan puikkoja siihen suuntaan että saisin pitkän vilpoisan hameen.
Hyväpä hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Paljonhan oot saanut aikaan! Hymyyn meni suu, tuo hameen pidennys syy: prostituutioepäilysten välttämiseksi:))

Anonyymi kirjoitti...

Ekohaaste multa sulle.