keskiviikko 8. elokuuta 2007

Puff

Missä lie mielenhäiriössä tuli viime keväänä ostettua rään väristä Novitan Samosta. Aloitin siitä boleroa serkkupojan lakkiaisiin, mutta tympäännyin malliin sekä väriin puolivälin pakeilla.


Dylonin oliivinvärinen pesukoneväri pelasti puretun boleron ja kammolangat, vaikka en kyllä oikein tiedä mitä näistä tekisi. Kolmisensataa grammaa tuossa muistaakseni on, voi olla allekin tai yli kun en millään muista paljonko tuota alkujaan oli. Vyötteitä on kuusi, mutta se nyt ei merkkaa yhtään mitään. Ehkä virkattu huivi?


---------------------

On täällä jotain neulottukin.

Puhvihihainen jakku on valmis! Hienompiakin kuvia olisi varmaan mahdollista ottaa, jos minä ja mies sattuisimme joskus kotiin yhtä aikaa niin että kumpikaan ei nukahda pystyyn, mutta kyllä tästä näkee hyvin neuleen parhaat puolet.



Malli: Puff-sleeved feminine cardigan by Stefanie Jafel, Fitted knits -kirjasta
Lanka: Novita Tennessee, jonkin verran (kertaalleen neulottua ja purettua). Napit Tarjouspalasta
Puikot: Addi 3,5 mm 80 cm pyörö
Koko: Keskimmäinen, rinnanympärys 97 cm
Muutoksia: Tein vyötärölle enemmän kavennuksia kuin ohjeessa ja lisäsin pituutta ainakin 10 cm. Reunan pitsin tein kuvaa, en ruutupiirrosta katsomalla ja jatkoin sitä Jatan tapaan myös selkäpuolella.



No, tulihan siitä ihan perkeleen hieno. Ulkokäytössä ei ole vielä testattu kun on ollut niin lämmintä, mutta luulenpa että tuota tulee käytettyä. Fitted Knitsiä ei voi kuin kehua, ohjeet ovat selkeitä mutta eivät "liian helppoja". Sileääkin on mielenkiintoista neuloa, kun työssä on kavennuksia ja lisäyksiä seurattavaksi. Erityisplussana tietysti minimaallinen viimeistely; en edes pingottanut tuota. Helmaa voisi ehkä muotoilla terävämpireunaiseksi.

Nyt on puikoilla samasta kirjasta Keyhole-neck blouse with eyelet details mustasta Tennesseestä. Ostin langat oikeastaan Elisabeth Bennetiin, mutta ohjetta luettuani huomasin että se on niin pitkälle sama kuin Puffissakin etten jaksa ihan suoraan perään sitä aloittaa. Muutenkin tuo malli vaatii ehkä villaisempaa lankaa; Novitan syksyn värikartassa on Nallessa oikein kaunis vihreä.

Siihen Novitan kannattaminen varmaan loppuukin tältä kaudelta, paksummista langoista en pidä yhtään eikä värejäkään oikein ole. Muutenkaan menneiden vuosien "haluan tehdä halvalla, joten sovellan Novitaan" ei enää toimi. Tiettyyn rajaan asti voinee laadustakin tinkiä, jos hinta on samalla tasolla, mutta uutuuksien kanssa ei taida olla epäilystäkään rajan ylittymiestä. Toisaalta Novitan tuotteiden ja palvelujen kanssa ollaan mielestäni ylikriittisiä: kaiken pitäisi olla suunnilleen ilmaista ja kestää ikuisesti vaikka silppurin läpi ajaisi (aiheesta pitää toki reklamoida). En usko, että tasainen myynti pelkästä markettimonopolista johtuu etenkään nyt kun netistä saa vaikka mitä; varmasti tyytyväisiäkin käyttäjiä on niin klassikoilla kuin kalliimmilla uutuuksillakin. Omalla kohdallani kritiikki kohdistuu eniten valikoiman kapea-alaisuuteen: ottaisin mielummin vähemmän erikoisuuksia ja enemmän värejä. En halua tehdä "nopeasti näyttävää" -neuleita, en pörröisiä laukkuja enkä paksuja möhkäletakkeja, en valmiita raitoja enkä silmiäsärkeviä efektejä. Monipuolisuus ei ulotu värimaailmaan ja ohuinkin lanka on vähän siinä ja siinä paksuuden kanssa. Malleja on helppo soveltaa itse, mutta en jaksa värjätä muuta kuin noita räkäostoksia.

21 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

On se, on se.. Ihana. Hitsi ku harmittaa omassa takissa muutama moka, pitäisköhän ens kesänä tehdä uusi viisaampana..

Maartsi kirjoitti...

Kaunis takki! Olen samaa mieltä Novita-kommenttisi kanssa. Nopeasti ja helposti ei oikein meikäläistä innosta. Eikä valikoimassa tosiaan ole ohutta villaista pitsihuivilankaa.

seijap kirjoitti...

Ihana!

Rieppa kirjoitti...

Totta turiset Novitasta. Tennesseen laatuun olen kyllä ollut tasaisen tyytyväinen, värivalikoima ei tosin ole kovin huima. Bambu olisi ollut ihan mukava tuttavuus, mutta ne värit! Kävin hiplaamassa nuo uutuudet läpi, mutta krääh miten muovisen tuntuisia...

Upea neule, muuten :) Hankin tuon kirjan heti kun se ilmestyi, ja olen kyllä ollut pelkästään tyytyväinen. Neulon lähes kaikki paidat nykyään tuolla samaisella tekniikalla, mitä Japel käyttää raglaneissaan.

villanne kirjoitti...

Kaunis!

Outi kirjoitti...

Hyvin istuu cardigani, pitää varmaan itsekin joskus tutustua tuohon kirjaan.

Ultimecia kirjoitti...

Kiitos kaikille!

Jatta: ei siinä sun takissa ainakaan ulkopuoliselle mokia näy, on oikein ihana. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Tuo oli kyllä kiva ja nopea neuloa, itse ajattelin että villainen versio olisi kiva. Ehkä hihat olisivat toisen näköiset kevyemmästä langasta? Mulla on kyllä niin leveät hartiat, että puhvilisäykset olisi voinut tehdä vasta muutamia kerroksia myöhemmin.

Maartsi: Huivilankaa minäkin kaipailen. Kotiväki on kyllä sopivan ohutta, mutta värikartta onneton eikä puuvillahuivi vaan ole sama asia.

Rieppa: Tennessee on minunkin lempilankojani. Pinnasta tulee sopivan napakka mutta joustava, ryhdikäs muttei peltiä. Bambua pyörittelin minäkin, värien takia jäi hyllyyn.

Jännää sinänsä, minua ei keinokuidut haittaa ja täysakryylistakin olen tehnyt, mutta joillain valmistajilla se muovisuus on todella pinnassa. Mikä lie tuotantotekninen kompastus

Anonyymi kirjoitti...

Värjäsin kans oman karmean Samokseni dylonin Khakilla ja tuli käyttökelpoista lankaa.

Ihana puff-takki! Kaunis!!

Tätä ei kai oikein julkisesti saisi kysyä...mutta kysyn nyt kuitenkin...että olisiko ihan mahdoton asia saada ohjetta suomeksi....tietenkin korvausta vastaan...? ;)

terkuin kolmen kissapojan mami =^..^=

Sari kirjoitti...

Todella kaunis neule. Nyt vain odottelemaan vähän viileämpiä kelejä.

Kate kirjoitti...

Peesaan edellisiä kommentteja, todella upea takki!

Eimi kirjoitti...

Kiva jakku.
Maailmassa on niin ihania lankoja olemassa kuin vain Novitan lankoja. Tosin ne ovat yleensä kalliimpia kuin Novitan langat mutta kyllä niitäkin ns. halvalla löytää. Ihmettelen itsekin Novitan lakojen suppeaa värivalikoimaa. Vuosien varrella on ihan kivoja värejä ollut mutta kun ei niitä tahdo enää saada mistään. On Novitalla kivojakin ns. peruslankoja ainakin minun makuun esim. Tennessee, virkkauslanka. Minulle värivalinta on yleensä aika helppo kun olen tällainen musta-valkoinen (harmaa) ihminen.
Kiitos muuten mukavasti alkaneesta blogistasi. Arvostan siinä sitä että se ei ole ns. päivän ohjelman luettelua (tyyliin kävin tänään kaupassa ja ostin litran maitoa). Arvostan suuresti että esität omia mielipiteitäsi ja myös perustelet ne. Tsemmpiä sinulle!

Maartsi kirjoitti...

Sinulle on myönnetty Rocking Girl Blogger -palkinto! Käy blogissani kurkkaamassa. :)

Maartsi kirjoitti...

Rockin' kirjoitetaankin heittomerkillä...

naina kirjoitti...

Mjaahas, tarttiskohan munkin nyt mennä ja tilata tuo Fitted Knits... on nimittäin aivan tosi upea jakku!

Virkkaava virkanainen kirjoitti...

Se on muuten oikeesti tosi tyhmä fiilis, kun alkaa tehdä jotakin ja puolivälissä jo malli ja lanka vituttaa (anteeksi sanavalinta). Mulla menossa virkkuuprojektina miehelle villapaita ja olen koettanut, josko se syttyisi napapaitamalliin, kun en jaksaisi virkata enää takakappaletta yhtään. Saamari kun on nirso äijä!

Ultimecia kirjoitti...

Kiitos taas kaikille!

Kolmen kissapojan mami: en valitettavasti viitsi lähteä tuollaiseen käännöstoimintaan, kun kyseessä on ostettu ohje. Jos se olisi netissä, voisin kysyä lupaa ja kääntää mutta maksullista ohjetta en levitä. Kirja oli kyllä edullinen (19,70) hyötyynsä nähden ja ohjeet helppoa englantia, joten suosittelen ostamista.

Eimi: Kiitos kommentistasi. Mietin blogia aloittaessani, mitä haluaisin siihen kirjoittaa ja päädyin aiheisiin, joita itse jaksan lukea. Minua ei muiden arkielämä juurikaan kiinnosta sen paremmin kuin omastani kertominenkaan, mutta muuta asiaa on kyllä. On kiva lukea blogeja, joissa ollaan mieltä; vaikka sitten eriä kuin minä. (Väreissä minäkin olen helppo - puna-musta - mutta niitäkään ei aina ole. Onneksi muiden valmistajien valikoimat ovat hinnoiltaan kilpailukykyisiäkin, kuten sanoit)

Maartsi: Kiitos napista! Paneudun asiaan kunhan saan aikaiseksi kirjoitettua jotain kunnollista.

Virkkaava virkanainen: Hoho, napavillapaita tosiaan :D . Ja kuten on varmaan huomattu, tämän blogin kielenkäyttö ei ole hyvin siistittyä muutenkaan, vitutus on oikein osuva termi.

Taiska kirjoitti...

Minäkin olisin tuon rokkityttönapin sinulle antanut, mutta Maartsi oli ehtinyt ensin. No, ei se mitään, saat sen tuplasti.

Markka kirjoitti...

Rään väristä...kikatutti ;)

Hansu kirjoitti...

Ihana paita! Mulla on sama kirja ja tässä joskus teen vielä tuon paidan! Novita jaksaa yllättää, esim. viime vuoden valo Anni- langat. Kellä suunnittelijalla on oikeesti välähtänyt laittaa markkinoille sellasia kauheuksia? Tulee mieleen 80- luvun räikeät hiihtopipot, joissa oli iiisot tupsut. Mä vihaan myös sitä Huopanen lankaa. Aivan kjärkyttävää, sekä langat joita ei voi pestä tai muuten tulee kauheaa jälkeä.

Tennessee ja Samos sekä Wool ovat kivoja lankoja, jos ois värejä joita vois käyttää.

Kiitos vierailusta blogissani!

kara kirjoitti...

Onpas kaunis jakku :) Nostan hattua kaikille käsityöihmisille, itse en osaisi tehdä ikinä mitään näin upeaa!

Ja kiitos vierailusta!

sue kirjoitti...

徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿,感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務,債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信社,徵信,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿,感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務