tiistai 5. toukokuuta 2009

Ämmä mikä ämmä

No justiinsa. Kuvittelin, että kun opiskelutahti alkaa hellittää niin päivitän blogia useammin, mutta aika heikosti on onnistunut. En ole kovin suuri yksityiselämälevittelyn kannattaja, mutta sen verran on leveiltävä, että gradu on palautettu, arvioitu ja unohdettu ainakin tältä osin. Professori suuressa viisaudessaan antoi arvosanaksi magnan, mikä on ihan kelvollinen lopputulos. Varsinainen paperi on kourassa vasta juhannuksen toisella puolella, mutta joutaa kai tässä nyt vähän jo röyhistellä kun valmistumista ei enää jarruta muu kuin byrokratia.

Olen viime aikoina yllättänyt itseni vilkuilemasta tulevien opintomahdollisuuksien perään, mutta luulen tämän johtuvan toistaiseksi liiallisesta vapaa-ajasta. On suorastaan hämmästyttävää, mitä kaikkea ehtii tehdä kun 8-tuntisen työpaikalla perseilyn jälkeen ei tarvitse enää suoltaa akateemista hölynpölyä lähes toista mokomaa. Osittain blogitahmailu johtuukin siitä, että olen pitänyt vähän lomaa tietokoneesta (ja osittain siitä, että minulla ei edelleenkään ole kunnollista kameraa).

No niin, asiaan. Minäkin oli joku viikko sitten mukana sillä Tapion kauppaan kohdistuvalla maakuntaekskursiolla. Luontainen pihiyteni piti vähän turhankin hyvin mopedin lapasessa, enkä ostanut siis oikeastaan mitään.



Reissuhan alkoi hävyttömän aikaisin junaan juoksemisella, mutta itse matka oli hyvin järjestetty ja kaikki sujui mallikkaasti. Ensimmäinen pysähdyskohde oli Wetterhoffin myymälä Hämeenlinnassa. Sain erittäin hyvää palvelua, kun en ollut muistanut ottaa ostoslistaa mukaan eikä kukaan hollille sattunut kanssamatkustaja muistanut, millainen menekki Kristelin Springtime swirl -huiviin olikaan. Pääsin kurkistamaan Ravelryyn kaupan koneelta ja ongelma ratkesi; ostin huivia varten kaksi vyyhtiä sähäkänvihreää Veeraa.



Valitettavasti jouduin toteamaan muutaman vihjeen jälkeen, että aivokapasiteettini ei ole kykeneväinen neulomaan kovin kauaa samaa mallikuviota, joten huivi jäi kesken ja aloitin langasta jotakin muuta. Odottelen, että ohje ilmestyy kokonaan ja neulon sen varmaankin kesäkuumalla, kun aivojen ei tarvitsekaan toimia, jostakin kesäisemmästä langasta. Malli on kyllä kovin, kovin kaunis.

En tiedä oliko onni vaiko epä-, että Villa Mokassa ei sattunut olemaan mitään minun väristäni tällä reissulla. Se etu oli käynnissä, että tuli todettua blogin lankakuvien värit hyvin totuudenmukaisiksi, joten en näe lainkaan epätodennäköisenä ajatusta syytää tänne(kin) jotain pennosia tulevaisuudessa.



Päästiin sitten melkoisen maastoajelun päätteeksi sinne Tapiolle.

Dropsin Alpacaa olen hinkunut jo pidempään, mutta en ole ilennyt tilata kun mielikuvaa lankojen todellisista väreistä ei ole oikein ollut. Jälkeenpäin voin tilailla vaikka mitä muutakin kuin mustaa, jos olen vain joskus päässyt arvioimaan oikeita sävyjä luonnonvalossa. Nämä punaiset kerät kahmin mukaan ensimmäisenä, ja tämä olikin ainoa ostos joka ei tehnyt kiertoharjoittelua hyllyn, ostoskorin ja naaman välillä.



En ole koskaan ollut mikään sininen ihminen. En tiedä, onko maan vetovoima tehnyt naamalle jotain vai mistä mielenhäiriöstä on kyse, mutta muutaman viime vuoden aikana tietyn sinisen sävyt ovat alkaneet pesiytyä vaatekaappiin. Tämä petroli-meleerattu-mikälie-Alpaca oli viimeinen valittu ostos. Olin jo jonottamassa kassalle kun tulin toisiin aatoksiin erään vihreän keräkasan kanssa ja kävin vaihtamassa. Ei sillä, että olisin ollut lähelläkään jonon sitä päätä, missä jotakin voi maksaa; edellä oli varmaankin kymmenkunta henkeä puoli kauppaa koreissaan ja parhaimmat vielä sukkuloimassa hyllyjen välissä ilman aikomustakaan poistua paikalta.



Viimeisenä esittelyssä on mainiossa tarjouksessa ollut Maija, jota ostin kokonaisen kilon. Sävy on ehkä oikeasti vähän tummempi, sellainen sammaleenvihreä.

Alpacat ja Maijat ovat vielä kiltisti pusseissaan nukkumassa, kun urhoollisesti yritän saada valmiiksi kaikkia hyvin piiloteltuja keskeneräisiä töitä. Olen myös mukana Wings of Horus -ryhmässä, mutta voi olla että sitä ei tule esiteltyä ihan heti kun käytännönläheisesti valitsin työhön mustan langan. Riittää, että vittuunnun yhden kerran sitä kuvatessa, joka vihjeen jälkeen en viitsi.

Mietin että lupaisinko parantaa tapani, mutta en taidakaan. Ei tarvitse sitten hävetä, jos tulee kirmailtua ihan muualla, mutta kaikki ovat yllättyneitä jos päivitänkin parempaan tahtiin. Ties vaikka olisi jotakin asiaakin.

4 kommenttia:

Markka kirjoitti...

Blogien selailu on aina valtavan hyvä idea kun on pienoisessa lankalakossa.
Kiitos tästä.

Meflen kirjoitti...

Onneksi olkoon gradustasi!

Voisit vähän jakaa tuosta luontaisesta pihiydestäsi minullekin. Sille voisi olla käyttöä, mutta en ole vielä onnistunut tekemään itsestäni tarpeeksi harkitsevaa luonnetta. Tosin tuntuu että ehkä hienoista edistymistä siihen suuntaan on. Mutta ei mainittavan suurta.

Eikä kannata lupailla mitään blogipäivityksistä, äkkiä alkaa sen jälkeen vit.. ketuttaa koko asia. Tai sitten tietysti ei. Mutta kiva lueskella välillä sinunkin blogiasi.

Ultimecia kirjoitti...

Markka: totta toinen puoli; tulos voi olla joko lankanälän väliaikainen tyydyttyminen tai pakottava tarve ostaa itse jotain. Toivottavasti meni oikein päin tällä kerralla.

Meflen: Kiitos! Pihiys näyttää ylkän perusteella tarttuvan ainakin pitkäaikaisessa yhteistoiminnassa, joten sinullakin on vielä toivoa. Myös itsensä huijaaminen toimii.

juuli kirjoitti...

Onko tämä "ei melkein mitään"? Vertaat varmaan muihin retkeläisiin - kyllähän tässäkin jo kutomista riittää. Sanoo muuten paraskin puhuja, joka näkee joka kerässä mahdollisuuksia eikä henno jättää niitä kauppaan.
Pihiyttä voisi harjoitella, se on tahtolaji. Ja lopussa kiitoskin seisoo, eikös.