sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Kulttuuria massoille

Tästä voisi olla vaikka mitä huudeltavaa, mutta jälleen kerran kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Malli: Entangled Stitches by Julia Mueller (Ravelry)
Lanka: Sandness Lanett, vajaa 2 kerää
Puikot: 2mm Addi 80 cm pyörö


Neuloin nämä sormia myöten yhtä aikaa pyöröllä. Olen ennen tämän tekniikan omaksumista vihannut palavasti sormikkaiden neulomista, mutta nyt tekisi mieli neuloa saman tien toinen pari. Kuten aiemmin totesin, hanskat ovat ranteen kohdalta aavistuksen liian tilavat, joten toisen parin neulominen on vain oikeutettua. Muuten istuvat kuin, no, hanska.



Mallissa on paljon kauniita yksityiskohtia, mutta se ei ole epäinhimillisen vaikea. Jos pidit Baijerilaisista, pidät tästäkin.


Ohje on erittäin hyvin kirjoitettu ja siinä on selkeät kaaviot. Mielenkiinto pysyy koko ajan yllä, mutta ohje on looginen ja helppo seurata varmasti niillekin, joiden englanti on päässyt hivenen ruostumaan. Neljä euroa ei mennyt missään nimessä hukkaan tässä ostoksessa.

Samaa ei tosiaan voi sanoa Garnstudion polvisukista, jotka ovat maanneet valmiina käsityökorissa jo hyvän aikaa. Ohje oli totuttuun tapaan vähintäänkin omituinen, vaikka ihan kivat noista sitten lopulta tuli. Kuvaaminen ei mennyt kovinkaan nappiin, joten tarjolla on lähinnä yksityiskohtia.


Malli: Drops 103-10
Lanka: Novita Nalle, alle kaksi kerää
Puikot: Addi 3,5 mm pyörö (muistaakseni)


Nämäkin neuloin pyörönä yhtä aikaa ja hyvä niin, muuten olisi saattanut jäädä kesken. Muistan lukeneeni, että joku muukin oli muuttanut palmikkoa, jotta se olisi symmetrinen, ja niin tein minäkin.


Pohjeosan neuloin oikein enkä nurin, koska nurjan neulominen ottaa aivoon. Kavennukset tein väärin, koska en osaa lukea, mutta se oli oikeastaan vain plussaa sillä nuo ovat hyvin napakat jo nytkin. Jos olisin kaventanut ohjeen mukaisesti en varmasti olisi saanut kiskottua sukkia kovin pitkälle nilkan yli.


Jatkoin reunapalmikkoa alas asti, aika reikäiseltä näyttää mutta enpä tuota ole jaksanut kummemmin viimeistellä. Onneksi maailmassa on muitakin palmikkopolvisukkien ohjeita, ihan kivasta lopputuloksesta huolimatta tähän en toiste koske.

Niin, sitten sitä kulttuuria. Perjantaina avautui Ateneumissa mielenkiintoinen näyttely, jota suosittelen erittäin lämpimästi kaikille kuvataiteista vähänkään kiinnostuneille. Hokusai & Hiroshige: Matkalla Edoon sattui sopivaan saumaan siksikin, että suunnitteilla on jo jonkin aikaa ollut sisustaa muutamalla julisteella, joita pääsi nyt pällistelemään ihan livenä. Ateneumin kaupasta ei ainakaan vielä julisteita löytynyt, joten tyydyin pariin postikorttiin. Niistä piti sitten paskarrella ylkän maalailemaa vesiväritaustaa vasten sommitelma eteisen seinälle odottamaan lajitovereitaan suuremmassa muodossa.

Kaikki viisi kuvaa ovat Hiroshigen. Salamahan tuon sotki, mutta ihan tarpeeksi monta kertaa tuli yritettyä että saa luvan olla. Omin silmin nuo vasta pääsevät muutenkin oikeuksiinsa, joten mars mars kaikki katsomaan. Voi sen 8 euroa (S-kortilla 7) huomattavasti huonomminkin käyttää.

7 kommenttia:

hanna_h kirjoitti...

Todella kauniit sormikkaat! Itsekin pidän pyöröillä neulomisesta enemmän kuin sukkapuikoista. Tosin 2.5mm 80cm addini alkavat olla vaijeristaan jo ihan vänkyrällä :]

Anonyymi kirjoitti...

Vau noita sormikkaita! Enpä kyllä sais tuommoisia koskaan neulottua, ei riittäis kärsivällisyys. Upeat on!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upeat sormikkaat! Melkeinpä liian hienot käytettäväksi =)

Anonyymi kirjoitti...

Wau, upeat hanskat!

Kate kirjoitti...

Siis aivan upeat hanskat. En minäkään noita raaskisi pitää :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, siis WAU! Upeat sormikkaat =D, eikä noi sukatkaan pahalta näytä todellakaan.

santra kirjoitti...

Mahtavimmat sormikkaat joita ikuna kuunaan päivänä oon nähny! Ja sukatki semmoset et menee ihan pökerryksiin!