maanantai 21. huhtikuuta 2008

Rautahermo Karnaluksissa

Olin minäkin siellä Novita-klubin kevätretkellä. Eikä muuten lähtenyt edes lapasesta.

Matkaa on kuvailtu vuolaasti monessa blogissa, joten tyydyn leveilemään ostoksillani. Karnaluksista meinasin olla ostamatta lankaa ollenkaan, mutta taivuin sitten tuon täydellisen tumman viininpunaisen puuvillalangan edessä.



Kymmenen kerää eli puoli kiloa sai tukkuhintaan vähän alle yhdeksällä eurolla. Oranssi merinovilla on Liann Lõngadista, johonkin tulevaan mysteeriin. 100 g vyyhdissä on 1400 metriä ja se tarttui mukaan paitsi värin myös hinnan takia: noin 4,5 euroa.

Värit ovat oikeammat lähikuvissa.



Varsinaisesti olin tarvikkeiden perässä, ja ostinkin muutamat Addit ja bambusukkikset. Sisäinen harakkani flippasi totaalisesti heti sisäänkäynnillä, kun kiiltävät solki- ja tilpehöörihyllyt sattuivat silmään.



Isommat reunoilla maksoivat kymmenen kroonin kieppeillä kappale, eli noin 65 senttiä. Pienemmät olivat viiden ja kymmenen kappaleen pussissa, kappalehinta noin 2 kroonia. Tuo isompi koukkumainen oli 4 kroonia. Ainoastaan tietoisuus siitä, että en voi ostaa näitä vain hypisteltäväksi vaan jotain pitäisi tehdäkin esti minua haalimasta pusseja lapiokaupalla mukaan.



Louhi oli liian painava matkatyöksi, joten piti ottaa muuta. Mallikertaan tuli liian vähän välikerroksia, mutta kun olin toistanut saman virheen systemaattisesti joka kerralla niin en viitsinyt purkaa.

Paluumatkan arpajaisissa voitin Kristiinan ompeleman pussukan, jollaista vähän toivoinkin. Pussi on vielä kuvaamatta, mutta on ollut jo käytössä kotonakin.

Kivaa oli, taas. Ensi vuonna uusiksi. Tosin varaan isomman juustobudjetin; vironvillojen sijaan minä loikin riemusta Sadamarketin ruokaosastolla. Selvisin silti kahdella juustolla.

8 kommenttia:

Marika/ Meeri20 kirjoitti...

Oliko juustot mieleen? Täällä tuo villisika kävi hyvin kaupaksi ja nyt enää rääppeet jäljellä. Kiitos matkaseurasta

Ultimecia kirjoitti...

Joo, etenkin se paprikajuusto meinasi kadota parempiin suihin heti kättelyssä. On niitä vähäsen vielä jäljellä. Siis vähäsen. Villisian puuttuminen täällä päässä ei haitannut, ostin vielä beef jerkyä tax freesta. Kiitos sullekin seurasta!

aura kirjoitti...

Kiitos samoin:) Myös minä hiplailin niitä huivilankoja kauan, mutta sain itseni raahattua pois siitä vain sen yhden vyyhdin kanssa, lankaa tuli ostettua ihan tarpeeksi muutenkin.

TeSa kirjoitti...

Katselin hiukan haikeasti tuota huivilankaasi.
Minulla oli se vyyhti jo kerran kädessäni, mutta kauppaan jäi.
No, seuraavalla kerralla.
Oli mukava nähdä kasvotusten, toinen harakka täällä.
Kiva, jos klipsusta on jatkokäyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

Juuh:)
Oli ihan pakko alottaa blogin pito uudelleen kun tuntu et jaksais taas..
-merja-

merja kirjoitti...

äh..ilmeisesti oon unohtanu laittaa sulle mun uuden nron..
laitan sen sulle tossa pikimmiten.

Katja kirjoitti...

Hei! Opiskelen Joensuun yliopistossa käsityötiedettä ja olen tekemässä pro gradu –tutkielmaa neuleblogeista. Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät neuleblogia. Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia. Kyselyyn voi vastata 26.5.2008 asti. Kyselyllä selvitetään blogien ja bloggaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä:

Kyselylomakkeeseen


Kyselyyn vastaajien kesken arvotaan kolme neuleaiheista palkintoa.

Ystävällisin terveisin: Katja Vilhunen

sue kirjoitti...

徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信社,徵信,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿,感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務,債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信社,徵信,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿