perjantai 22. helmikuuta 2008

Sahalaitaa

Vuoreni on litistynyt.


Hosumallahan ei tule kuin kusipäisiä lapsia. UFOilla ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, että olen laiska langanpäättelijä ja pingottaja. Sain kuitenkin viimeinkin viimeisteltyä natsihameeni.



Malli: Hip in Hemp (Knitty Summer 2007, koko M)
Lanka: Novita Kotiväki, yhteensä varmaankin alle kaksi kerää. 300g? Vaaka rikki.
Puikot: 2,5 mm, 80 cm mutkalle taipunut jämäpyörö
Muuta: 1,5 cm leveää kuminauhaa (ehkä suunnilleen) Ultimecianlevyinen pätkä

Jos olisin vähemmän laiska, olisin ehkä vointu photaroida tuon ovenkahvan pois, mutta enpäs ollut.

Hame onnistui juuri kuten pitikin. Se on oikeastaan täydellinen. Kotiväen tiheys täsmäsi alkuperäiseen lankaan mutta korkeus ei, joten hame on alkuperäistä lyhyempi. Tämä oli oikein hyvä, sillä halusinkin polvimittaisen hameen. Raidoituksen tein vähän eri tavalla kuin ohjeessa, yksi minun raitani on yhtä korkea kuin kolme alkuperäistä, mutta en halunnut niin kapeaa kuviota noin voimakkailla väreillä. Migreenipotilaat näkevät varmasti sahalaitaa muutenkin aivan riittävästi.

Yllättävän nopea tuo oli lopulta neuloa, eikä edes loppuvaiheessa alkanut harmittaa. Ehkä se on tuo kuvio kun jaksaa pitää mielenkiintoa yllä, pitää kai testata joskus pelkällä sileällä kuinka äkkiä tympii. Paksuista langoista tuntuu etten jaksa neuloa mitään, ei vain istu sormiin. Ennen reikäkerroksia kuvion neulominen vähän sieppasi, mutta kun silmä tottui jälkeen meni sekin ohi. Tulen aivan varmasti hyödyntämään tätä mallia uudestaan.


Vyötärölle tein tavallisen taitteen sijasta pykäreunan. En edes yrittänyt neuloa kuminauhaa suoraan taitteen sisään vaan jätin pienen aukon ja laitoin sen vasta lopuksi. Käytin valkoista kuminauhaa, kun ei muutakaan sattunut olemaan, joten en ommellut nauhakujaa vieläkään umpeen: sen voi vaihtaa, jos jaksaa.



Helmaan tuli muutama kerros ainaoikeaa estämään rullautumista. Sen verran pidemmäksi jouduin tuon neulomaan, että sain raidoituksen tasattua, muita muutoksia en tehnyt.



Että nyt niitä keväisiä ilmoja, kiitos. Sisätiloissa nappaskengissä tepastelu on toki antoisaa, mutta kehtaisi tätä ulkonakin pitää.

16 kommenttia:

kirsi kirjoitti...

Wow, aikas käheä hame. Taitaa myös olla just eikä melkein sun tyylinen mitä nyt olen käsitystä onnistunut muodostamaan, eli ei mikään helikeijusen hamonen tuo. Hieno!

seijap kirjoitti...

Sehän on kerrassaan upea!

villanne kirjoitti...

Vau! Upea hame!!

hanna-h kirjoitti...

Uijuih! Ihana! Tahtoo kans!

Outi kirjoitti...

Näpsäkkä hame. Mä oon aina luullut että puuvillahameet painaa kuin synti, mutta eipä tuohon näköjään paljoa lankaa uponnut.

Elmaelina kirjoitti...

Tosi hieno hame, ja vitsi miten ihanat kengät!

Heidi kirjoitti...

Ihana hame! Tosi rock! :) Knitty:ssä ei näyttänyt oikein miltään, mutta tämä sun versio on aivan upea!

Agua kirjoitti...

Onpas kiva hame! Voisin tehdä tuollaisen itsellenikin, vaikken varsinainen hameihminen olekaan.

särmä kirjoitti...

Onpas kivan mallinen hamonen! Väritys on kaikkea muuta kuin itseäni, mut malli iski kovaa. Kiitoksia:)

milliini kirjoitti...

Onpas kiva! No nyt minäkin tahon tollasen. Aiemmin ei oo oikeen napannut... Millonkahan sais tehtyä?

Maartsi kirjoitti...

On tosi hieno hame! Ei tuo minusta ole natsi- vaan pikemminkin Karjala-henkinen. Joensuun vaakunassa on nuo värit ja toisaalta esimerkiksi kotikuntani Kangasalan myös.

Kate kirjoitti...

Oi miten ihana!

Mewril kirjoitti...

Hieno!
Mäkin olen tuota ohjetta katsellut jo vähän sillä silmällä, tykkään mallikuviosta...

Ultimecia kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Tuo malli on kyllä todella miellyttävä neuloa, tulee kaunista jälkeä, ei ole vaikea mutta sopivan mielenkiintoinen kuitenkin.

Outi: minäkin kuvittelin aloittaessani, että lankaa pitää ostaa lisää. Kotiväkeä oli siis toisesta projektista jäljellä vajaat kerät. Edes musta ei mennyt kokonaan, vaikka sitä on tuossa enemmän kuin muita. Kyllähän se raskaalta tuntuu kädessä, mutta ei muuten.

Elmaelina: kiitosta, kengät ovat vielä sopivasti numeron verran liian isot, niihin on pakko neuloa hienoja sukkia näytille. Pitääkin tehdä se toinen Clessidra...

Maartsi: mukava tulkinta, ajatuksella! Mä kuitenkin otan mielummin sen natsiversion ;D

sibylla kirjoitti...

Wau, sanin minäkin! Olet sinnikäs, kun noin ohuesta langasta jaksoit neuloa!

Limeadine kirjoitti...

Mullekin tuli mieleen Karjala ensin, ja sitten Keski-Suomen vaakuna, ei ollenkaan natsimeininki :). Neulehameista on (mun mielestä) niin vaikea saada fiksun näköisiä, ilman että niissä on alaston ja reikähameinen (!) olo, että ikinä en itse oikein uskalla niitä aloittaa. Mutta tästä olen inspiroitunut!