tiistai 18. syyskuuta 2007

Ei meemejä ja WTF

Lisäsin tuohon sivupalkkiin "ei meemeille" -napin, jonka alkuperä löytyy Pienestä Kakkupuodista. Voihan olla, että joskus jonkun nappaankin jonkun blogista, mutta olen turhan laiska vastaamaan haasteisiin. Haluan myös säilyttää minimalistisen tyylin mitä ulkoasuun tulee, joten nämä napit eivät tästä varmaankaan lisäänny.

Jottei menisi ihan aiheen vierestä, mainittakoon että "Keyhole neck" -pusero mustasta Tennesseestä meni purkuun. Malli on kyllä kaunis ja tulos oli istuva (jäi 1,5 hihaa vajaaksi), mutta a) en käyttäisi sitä kuitenkaan kun allekaan ei oikein mitään sovi ja b) tarvitsin langan muuhun. Se muu on Novitan Syksy 2007 -lehden malli 98, joka on tosin Woolille mutta olkoon. Purettu lanka meni kylmään kylpyyn, joka näytti lankojen kuivausmatkalle lähdön jälkeen tältä:


Just. Hyi saatana.

lauantai 15. syyskuuta 2007

Åbo ----> Halloween

Terveisiä Turusta!

Liittyä pätkähdin Halloween Mystery Shawl -ryhmään. Aikaisemmin olen ostanut Mystery-ohjeita niiden ilmestyttyä kokonaisena myyntiin, mutta kai sitä pitää blogia varten jotain uuttakin kokeilla (=takuupostattavaa kerran viikossa). Ryhmään liittyminen tarkoitti tietysti sopivan langan metsästämistä, kumma että kaapissa on yleensä aina kaikkia muita sortteja paitsi sitä, mitä kiireimmin pitäisi päästä tekemään. Jo kättelyssä päätin, että en ala tilaamaan tuota ohjeeseen kuuluvaa lankaa, kun olen niin saita. Tai siis olin jostain katsovinani, että on melko tyyristä.

Sopivaan saumaan sattui eilinen musiikkielämysmatka kauniiseen Turkuun, mikä tietysti tarkoitti minulle ennestään tuntemattomia lankakauppoja. Perillä oltiin perjantaina vasta neljän jälkeen ja ainakin Piikko-Pirta ja Käsityö-Elisa menevät viideltä kiinni, mutta ei tullut kiire vaikka mentiinkin ensin harhaan. Lopulta päädyin käymään vain Piikko-Pirtassa, kun olin jo etukäteen netistä vakoillut että Ornaghi Filatin Merino Oro voisi sopia tarkoitukseen. Metrimäärässä se ei pärjää tuolle ohjeessa neuvotulle Zephyrille, mutta luulisi kahden vyyhdin riittävän. Lanka on ihanan pehmeää ja mielestäni melko edullista, 8,50 vyyhti. Väriksi valitsin kylmän violetin (753), helmiä en työhön ole vielä ostanut mutta mustat niistä tulee, ehkä tällaiset.



Voivottelin myyjälle - joka muuten oli oikein ystävällinen ja ammattitaitoinen - tulevaa kerimisurakkaa. Myyjä ehdotti vapaaehtoista kerimisapulaista suupieli nykien innokastakin innokkaamman mieheni kohtaan. Mitkäs ne nyt olivatkaan... niin, "uhkailu, kiristys ja lahjonta". Taidan yrittää ensin lahjontaa.

Tänä aamuna kävin vielä Sylvi Salosella, mutta en ostanut mitään. Olin vielä tuosta Merino Orosta niin tohkeissani varmaankin, kaikkea kivaa olisi ollut tarjolla ja täälläkin mukava myyjä esitteli saatavilla olevia lankoja. Paluumatkalla majapaikkaan kävin vielä paikallisessa Uffaffaassa, josta löytyi puolisentoista metriä henkeensopivaa hamoskangasta hintaan 6 €. Ei paha.


Ei malttaisi odottaa tuon mysteeriryhmän alkamista, vaikka helmiäkään ei ole vielä ostettuna. Olen niin ummikko mitä niiden käyttöön tulee, enkä ole oikein saanut vinkkejäkään (paitsi paljon mielenkiintoisia kauppoja sekä koti- että muusta maasta, kun vain tietäisi minkä valita). Ei sillä, että olisi pelkoa että opinnoilta jäisi mitenkään tuhottomasti aikaa ylimääräiseen näpertelyyn; loppu lähenee, aika vähenee.

edit. Lähempi tarkastelu on osoittanut, että Merino Oro onkin Zephyriä metririkkaampi, jos nyt näistä mitään tajuan. Muistin siis väärin. Hurraa!

lauantai 1. syyskuuta 2007

Hyöty-Aki

Illanistujaisissa muodostuu usein ongelmaksi pullonkorkkien hävittäminen. Etenkin niiden siivoaminen seuraavana päivänä on ilotonta puuhaa. Helsingin Sanomien viimeisin Nyt-liite innoitti tasokkuudellaan askartelemaan ratkaisun korkkien siistin keräämisen takaamiseksi.



Antoisaa viikonloppua!