lauantai 19. heinäkuuta 2008

2,5 kg mekkoa

Paikallisessa kangaskaupassa myydään kankaita kilohinnalla. Itsehillintä jäi kotiin.






Kaikki kankaat ovat joustavaa puuvillatrikoota, palat ovat noin 150 x 150-200 cm kokoisia. Lilan vieressä oleva kangas on oikeasti tummansininen, sitä on kaksi palaa. Suunnitelmissa on pari mekkoa, paitoja sekä siitä tummansinisestä huppari ylkälle.



Novitan syksyn värikartat valuvat kauppoihin, tätä oranssia Nallea olen ehtinyt jo pariin otteeseen käydä kyttäämässä. Garnstudion pitkät palmikkosukat piti tehdä jo viime talveksi, mutta enpä näköjään tehnyt.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

October rust

Green Mania suositeltiin taustamusiikiksi, mutta aika ruskaisilla pakkasilla näkyy värien puolesta huitelevan.


Malli: Vinnland
Lanka: Zitron Trekking Hand Art, reilusti alle 100g
Puikot: 2,5 mm bambusukkikset sekä 120 cm pyörö (Addi)
Muuta: neulottu molemmat yhtä aikaa pyöröllä Kristiinan ohjeella.


Oma kehu haisee, mutta opin heittämällä kaksi uutta tekniikkaa näitä neuloessa. Kärki ja kantapää lyhennetyin kerroksin sujui ihan hyvin, mutta jatkossa neulon ne ehkä suosiolla bambuilla. Tai ainakin siihen asti, että opin kiristämään kunnolla. Nyt vain vasen reuna jäi reiättömäksi. Tuo pitkällä puikolla neulominen oli ollut opettelulistalla jo pitkään, nyt sitten sain aikaiseksi. Enkä vaihda enää takaisin. Erityisen mainiota oli, että sukkiksilla neuloessa minkä tahansa oikein-nurin -resorin ensimmäinen oikea on aina ollut töissäni levähtänyt, vaan ei ole enää.

Malli oli kiva neuloa, samoin lanka. Reilusti pitempäänkin varteen olisi riittänyt, mutta koipeni muhkeus ei olisi sitä ilman jotain lisäyksiä sallinut. Ja se taas ei napannut yhtään. Varmasti teen joskus toistetkin.

Lisäksi olen törsännyt. Tulevien töiden listaa ovat kasvattaneet Romantic Hand Knits sekä Knit so Fine (linkit Ravelryyn), joiden tilaamista suosittelen Book Depositorysta. (Onko kirjojen tarkemmassa esittelyssä näin verkkoaikana edes mitään tolkkua? Kummassakin on paljon tehtävää melko ohuilla langoilla, ei ehkä aloittelijalle sopivia kumpikaan.)

Tuo Ravelry puolestaan lienee suurin syy blogihiljaisuuteen; se on vain liian helppo paikka kikkailla tähän verrattuna, joten etenkin kameravajeessa olen laiminlyönyt linnaani aivan urakalla. Siitä huolimatta sain tuplasti tunnustustusta , kiitoksia! Tapani mukaan en laita näitä eteenpäin enkä näkösälle.

Blogin syntymäpäivä meni, itse taas vanhenen sunnuntaina. Armoton juopottelu sen kunniaksi taas antaa Akille töitä. Palaan asiaan kun tuo El Sol on näyttelykelpoinen.