keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Hail DHL!

Tilasin 23.10. Handpaintedyarn.comista lankaa. En ollut kovin optimistinen, kun uusinta Novitaakaan ei ole vielä näkynyt; meillä Suomessahan panostetaan aina laatuun ja asiakaspalveluun vai miten se nyt menikään.

Tuorein lempilapseni DHL tarjoaa mahdollisuuden seurata lähetyksen kulkua pitkin maailman kolkkia. Tämä ostos on lähtenyt Uruguayn Montevideosta ja käynyt Buenos Airesissa, Pariisissa ja Brysselissä. Tänään aamupäivällä yhdentoista korvilla lanka oli kotona, ovelle kannettuna.




Kaksi vyyhtiä oli pakattu sievästi pussiin pieneen tilaan. Lankapololle oli toki jätetty hengitysaukkoja.




:O

Nämä olivat vielä ihanampia kuin netistä tiirailin. Hintaa tuli kuljetuksineen karvan alle 15 €. En tiedä pitäisikö syödä nuo, laskea alleen vai mitä. Jösses.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Jokisen eväät

Mulla ei ole siis mitään ongelmia UFOjen kanssa.

Halloween Mystery Shawl: pingottamatta.


Tunnustan jo tässä vaiheessa, että alkoi vituttaa ne nurjan puolen langankierrot noin ohuella langalla, joten päättelin 8 kerrosta aiemmin kuin ohjeessa. Tuo Merino Oro ei oikein päässyt suosiooni tämän työn kanssa, reilu vyyhti olisi vielä jäljellä. Periaatteessa voisin vaihtaa vastaavaan määrään jotain huivilankaa.



Tilattu lanka ei ehtinyt saapua, mikä oli periaatteessa onni, sillä Mystinen vesi alkaakin kärjestä, enkä tykkää siitä miltä liukuvärjätty näyttää niissä. Tämäkin tosin on (samaa kuin Flower Basket Shawlissa), mutta ehkä äiti tykkää. Peitto tästä kyllä tulee eikä mikään hienosteluhuivi.



Pakko tehdä palmikoita. Sain vihdoinkin Wrap Stylen kurjastosta (varasin vissiin kesäkuussa). Novitan kampanjalanka Tiina taittuu palmikoiksi oikein kauniisti, itse asiassa hieman sapettaa että tämä on kampanja- eikä pysyvä lanka. Tiinassa on 40 % puuvillaa, 40 % akryylia ja 20% villaa, se on ihanan pehmoista, taittuu Seiskaveikan ohjeille eikä mielestäni vaikuta nyppyyntyvältä. 100 g kerässä on noin 125 m ja maksoi Prismassa 2,50 €, väreinä oli mustan (tai olisko ihan tumma harmaa, kun värikoodi on 90) lisäksi ainakin punainen, tummansininen ja vihreä.

Jotta pysytään linjassa, on tulevia UFOjakin varten varauduttava. Kahvikupillinen nappeja eurolla on hyvä alku.


Lisäksi kevään mysteerikasaaminen on osaltani alkanut Secret of Bad Nauheimilla (aivan sama millainen tästä tulee, nimi on niin hyvä) sekä Spring Shawl Surprisella. Jälkimmäisessä on ilmeisesti haastetta pahaisimmallekin pitsinvääntäjälle, ja nurjalla puolella myös. Välttääkseni Halloweenkiukuttelun aion valita karvan verran paksumman langan kuin tuo Merino Kura. Esimerkiksi täältä.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Holey f**k

Aina vähän ärsyttää, jos puolet blogin sisällöstä on anteeksipyytelevää tai omaa työtä väheksyvää. Pitää olla ylpeyttä. Mutta.


Tumman violetin reikäihmeen kuvaaminen näillä valonlähteillä on suoraan sanoen ns. pjärsiistä. Siihen vielä lisäksi, että vaihdettuani kokoa pienempiin puikkoihin nuo ykkösvihjeen nurjan kerroksen langankierrot näyttävät suorastaan jättimäisiltä, rumasta nyt puhumattakaan. Ainoa syy miksen purkanut ennen puikonvaihtoa on tämä kirottu lanka, josta en kyllä tee enää yksinkertaisena ainakaan mitään. Enkä jaksanut edes pingottaa niin, että olisi melkein suora mistään kohdasta. Valivalivali.



Sitä paitsi kakkosvihjeen alku alkaa jo kyllästyttää, mallikertaa on kuusi toistoa per kerros ja ihan liian monta kerrosta on ollut jo samanlaista. Valivali. Tämä myöhempi tuotos tosin näyttää jo ihan kivalta, onneksi tukka on sinne pjärsiisen melkein pitkä niin peittyy tuo aiempi.

No, ei se mitään. Sen kunniaksi, että käytin edellisessä postauksessa termiä "tyylikäs" kolmesti, mainittakoon että puolitarkkakin silmä voi bongata virheen keskipaneelista. Siitä putosi silmukka, ja korjaaminen paremmin olisi vaatinut enemmän viitseliäisyyttä.

24.10. alkaa Mystic Waters KAL, johon ilmoittauduin myös. Tällä kertaa kyllä teen siitä silkkivillasta, kuten tämäkin alun perin piti. Mikä lie aikataulumato haukannut haahuilevaa humanistia, mutta kyllä tämä viikottainen kiintiöneulominen on joskus rentouttavampaa kuin pakonomainen yöunien ja opiskelujen kustannuksella neulominen. On pakko säännöstellä, kun ohje loppuu muuten kesken.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Brownbell ja baskerihko

No nyt on taas kaikkee.

Halloween Mystery Shawl on aluillaan. Puikko- ja koukkutilaus Vuorelmalta ei joutanut perille, joten olen kikkaillut helmiä paikalleen sillä värkillä, jolla lanka laitetaan neulansilmään. Värkki hajosi, mutta taivuttelin siitä pikkuisen koukun. Alku näyttää melko reikäiseltä, voi olla että nelosen pitsiaddit jää johonkin muuhun työhön kun melkein tekisi mieli vaihtaa puolta numeroa pienempiin puikkoihin.



(Tyylikäs muovipussi, vai mitä?)

Kaksinkertaisesta Latvian Elisasta on kuoriutunut Fitted Knitsin Blue - eli Brownbell, joka ei oikein suostu kuvausyhteistyöhön. Tässä taustalla häämöttää maalimiehen jaloista pois raahattu keittiön pöytä, johon ompelukone tuo vain tyylikästä lisäilmettä. Parempi kuva ja tietoja kun joskus taas paistaa aurinko



Piti muuten tehdä baskeri Novitan Seiskaveikkaliitteestä. Yleensä baskereistani tulee sellaisia vastenmielisiä ituhippien patukkahautomoita, joten otin suositusta pienemmät puikot. Tuli sitten myssy. Mutta ei se mitään, tämä onkin paljon hienompi.



Saumakurttu tyylikkäästi tuossa esillä, mutta näkyypähän että on itse tehty.

Parhaimmat bloggaukset takaa muuten riittävä aika ja huolellinen suunnittelu. Bussi luennolle lähtee vasta kymmenen minuutin kuluttua, kiirekös tässä on? Muutenkin viime hetken paniikki on mitä loistavin inspiraationlähde.